SFC- Härmänseutu
Ry on perustettu 19.12.1989. Perustamiskokous pidettiin
Kesoil Motorest Härmänportin tiloissa (nyk.Esso).
Ensimmäiset treffit vietettiin Lehtimäen Valkealammella
16.-18.3.1990.
Ja nälkähän
kasvaa syödessä, niin kävi myös
meille. Niinpä alettiin kartoittaa mahdollisuutta
omaan alueeseen ja etsittiin samalla mieleistä
paikkaa. Muutama vaihtoehto löytyikin, Kauhavalla,
Lappajärvellä, Haarusjärvellä ja
Lestijärvellä. Ensimmäinen tutustumiskäynti
Lestijärvelle tehtiin 17.11.1990, linja-autolla,
Hautalan Pentin luotsaamana. Pitkäniemi, ison kalaisan
Lestijärven rannalla, sulatti eteläpohjalaiset
sydämet. Ja vei äänestyksessä ylivoimaisen
voiton.
Niin alkoi neuvottelut
Lestijärven kunnan kanssa. Vuokrasopimusta päästiin
allekirjoittamaan 22.5.1991.
Työt alkoivat
heti ja ensimmäinen kerta kun vietiin vaunut alueelle,
oli vain miltei täysin umpeen kasvaneet peltosarat.
Muutamille vaunuille oli paikka siinä alueen yläosassa.Paljon
piti tehdä, ennen kuin oli sähköpaikkoja
ym. Kaikki pienemmät riskut kasattiin ojiin (salaojiksi)
jotka peitettiin pääasiassa hiekalla, koska
se on ilmeisesti Lestillä halvempaa, kuin multa.
Puucee valmistui Härmässä ”tilaelementiksi”,
joka siirrettiin metsän reunaan ja on siellä
edelleen. Ensimmäinen, ja jo loppuun palvellut
grillikatos rakennettiin juhannuksena 1991. Se on tallella
muistoissamme. Aluksi oma rantasauna taisi olla telttasauna
ja muutoin saunottiin Niemelän huvila- saunassa
vuokralla. Alkuvuodet olivat täynnä raivausta,
rakennusta ja risusavottaa, mutta pienellä yhdistyksellä
oli päämäärä ja lujatahto.
Töitä tehtiin suurella sydämellä
ja iloisella yhteistyöllä. Näiden isojen
ponnistelujen tuloksena meillä on nyt luonnonkaunis
caravan-alue. Täällä jäsenemme ovat
oppineet nauttimaan järven tuomista mahdollisuuksista
sekä alueen suomasta rauhasta. Näin kaikki
alkoi ja kehitys jatkuu edelleen…
Ensimmäinen johtokunta:
Syynimaa Ari, puheenjohtaja
Ekola Seppo, varapuheenjohtaja
Ekola Seppo, sihteeri
Taipale Maria, rahastonhoitaja
Tuulensuu Risto, tiedottaja
Karsikas Aimo
Niemi Hannu
Malmi Seppo, matkailuautoasiamies
Hautabacka Anne
Kaski Antti
Siihen aikaan oli
myös matkailualuetoimikunta ja treffitoimikunta
|